4.8.2016

Vi har ju Åbo














Kas, kävi niin, että karkasimme Turkuun.

Olin juuri levittänyt sata settiä lakanapyykkiä yläkerran lattialle marssimaan kohti kylpyhuonetta värikkäänä jonona, takapihalle oli viritelty väliaikainen melko holtiton pyykkinarusysteemi ja sain päähäni pestä parit muutkin kankaat siinä samassa rumbassa. Herra Kamera taas tomerana kittasi takapihalla - ei valkoviiniä, vaan ikkunaa - ja juoksi välillä Lehtisen pajalle hakemaan uuden ruudun rikkoutuneen tilalle.

Noh ja sitten siis kesken tätä puuhakasta härdelliä me saimme iltapäivällä yhtäkkiä idean lähteä Turkuun. Alta aikayksikön oli hotellihuone (jokinäköalalla, aina jokinäköalalla) varattuna kuin myös illallispöytä Sergiosta, ja paiskottuamme epämääräisiä (jotakuinkin puhtaita) vaatteita laukkuihimme, istuimme (tai 3/5 osaa meistä) lopulta autossa.

(Sinne ne jäivät, ikkunat ja pyykit, ja kaksi tyttölasta niitä vahtimaan. Eivät olleet karanneet, mitkään tai ketkään, kun eilen illalla palasimme.)

Saavuttuamme Turkuun autoradio-ohjelmatappeluiden (Herra Kamera on tulossa vanhaksi...) jäljiltä hiukan kuumissamme, heitimme kamat hotellille, peseydyimme, vaihdoimme vaatteita ja sujahdimme ylös Sergio's -ravintolan kaakeleilla koristeltuja rappusia ja melkein jo kantispöytään baaritiksin eteen (aina baaritiskin eteen, keittiön tuntumaan). Tilasimme pöydän täyteen ruokaa (fenkolia, taleggio-juustoa, uppomunia, retiisisalaattia, pizzaa, välimerellistä kalaa, risottoa...) ja maistelimme jokainen jokaiselta lautaselta. Oli niin hirveän onnellista vain olla. Vähän poissa. Tarpeeksi poissa.

Turku oli aivan sairaan kaunis noina parina elokuisena päivänä, ja varsinkin iltana.









Toisena päivänä nukuimme pitkään, en ole koko kesänä venynyt sängyssä niin syntisen myöhään. (Verhot, mikä mahtava keksintö!) Onneksi hotellin aamiaista tarjoiltiin puolille päivin. Aamiaisesta (mm. kokin tilauksesta paistama juusto-yrttimunakas!) tokeennuttuamme otimme rivakasti suunnaksi Turun museoskenen, olemmehan kerran olleet vahingossa palkintogaalassa ehdolla kultturelliksi blogiksi ja aateluus velvoittaa.

Ensimmäinen pysäkki oli Luostarinmäen käsityöläismuseo, jossa sain taas imeä itseeni puhtaaksi kuurattujen lankkulattioiden tuoksua. Valitsin itselleni myös ammatin (savenvalaja) ja pienen, yksinkertaisen asunnon verstaani pihapiiristä. Erittäin wabi sabi, olin aivan fiiliksissä uudesta elämästäni. Koska Herra Kamera ei leikkinyt kanssani, päätin että todennäköisesti savenvalaja-meikällä olisi sitten sutinaa komean kirjansitojan kanssa.

Jos Luostarinmäellä tuoksuikin ihanasti puu ja terva ja mansikkakaramellit truutissa, niin Turun linna tuoksui ihan linnalle. En tiedä olenko jo kertonut, että rakastan koloja, ja noilla muureilla ikkunasyvennykset ovat todella näyttäviä. Haluaisin tuommoisen kotiinkin. Siis tänne kotikotiin, en sinne Luostarinmäen kotiin... Molemmissa paikoissa haaveilin, että saisin olla yksin paikalla yhden vuorokauden, sillä ihmiset, ihmiset nyt vain pilaavat kaiken. Seisovat oviaukoissa ja pällistelevät. Eivätkö muka ole ennen nähneet kuningatarta leikkivää keski-ikäistä naista?

Tempaisimme myös tuulispäinä läpi WAMin, senhän olen jo hyvänen aika tietysti sisustanut monta kertaa ennenkin.

Kaikki olivat sanoneet meille, että Kaskikseen ette ainakaan pääse, ilman pöytävarausta ja tuolla aikataululla. Kaskiksesta me kuitenkin itsemme löysimme, terassin nurkkapöydästä. Kaskiksen ruoasta on kaikki ylisanat jo käytetty ja kylille kuulutettu, ja niihin yhdymme, mutta aivan erityisen paljon rakastin omistautuvaa, kiireetöntä, paneutuvaa palvelua. Kiitos siitä. Kuusi ruokalajia myöhemmin poistuimme täyden päivän tehneinä hotellille yöunille.

Viimeisenä päivänä söimme aamiaiseksi pannukakkuja vaahterasiirappia ja matelimme parit vaatekaupat laiskasti läpi. Ostimme Akateemisesta muovikassillisen kirjoja sekä valtavan, seinän kokoisen Ranskan kartan. Ensi kesän seikkailuiden suunnittelu alkaa nyt. Sempén Un peu de Paris taas on pienen pieni mutta aivan ihanan ihana kuvakirjanen, ja viritti kauhean ikävän. Sillä niin täydellinen kuin Turku taas olikin, niin Pariisi se ei sentään ole.

Jos olet menossa Turkuun, kurkista Parasta lähteä nyt-blogin Päivin täydellinen Turku Bucket List tämän postauksen kommenttiosiosta. Paljon jäi vielä koettavaa seuraaville kerroille!

9 kommenttia:

  1. Oi oobu, oobu, sydämeeni jäit jo lapsena...

    Asuinhan siellä viitisen vuotta, koulunkin jopa aloitin.
    Linna, Luostarinmäki, maauimala, kesäteatteri, Pinellan terassin pirtelöt, Ruissalon rannat, lapsuuden metsäkalliot...
    Luostarinmäellä oli 70-luvulla markkinoita, joissa myytiin isoja viipurinrinkeleitä.
    Muistan se ihmettelyn, vastaavia en ollut missään nähnyt.
    Pari kesää sitten yritin etsiä sitä kultaista rinkelin merkkiä, joka riippui yhdessä torpassa.
    Suutarin kenkä roikkui sentään vielä seinustalla.
    Piparminttukarkit ja se jännittävä talojen tuoksu jäi ikuisesti hajumuistiin.

    Turussa on, varsinkin kesäisin, ihan omanlaista hehkua!


    Nikadora

    VastaaPoista
  2. Turku on jotenkin aina vielä kivempi kuin mitä luulisi :)

    VastaaPoista
  3. Hei Anna. Luin mielenkiinnolla kirjoitustasi Turusta ja ihastelin kuvianne. Kertoisitko minulle, mikä on tuo liike kuvassa, missä on esim noita kauniita kaakeleita.🌞 terv Leena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hyvä kun kysyit, piti laittaa se juttuunkin mutta unohdin! Kyseessä on Terraviiva, Kaskenkadulla. Upeita käsintehtyjä kaakeleita!

      Poista
    2. Lämmin kiitos tiedosta. Täytyypä poiketa sinne joskus ☺. Paljon hyviä vinkkejä ja linkkejä löydän sinun sivuiltasi.Ihan mielilukemistani aina.Terv Leena.

      Poista
  4. Hienoa, nyt on kolmio täydentynyt (Helsinki-Tampere-Turku). Tervetuloa uudelleenkin, paljonhan vielä jäi näkemättä. Kivaa, että linkitit vinkkilistani, jospa siitä olisi jollekulle iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi paljon jäi vielä seuraaviin kertoihin, onneksi. Kiitos vielä!

      Poista
  5. Turku on paras! Siis kesällä :-)

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"